Muistiystävällinen ja turvallinen koti

Sisustussuunnittelu Tiina Ruotsi Ky
Alk. 75,00 € / tunti

Hinnoittelun lisätiedot ›

Ajanvarauksella
Kotikäynnit

ASUNNON MUUTOSTYÖT

Muistiystävällinen ja turvallinen koti esteettömyyskartoituksen ja kodin muutostöiden avulla. Tukenasi suunnittelu- ja muutostöissä on sisustusalan ammattilainen Tiina Ruotsi.

Kaunis, omannäköinen ja tuttu koti on tärkeä asia. Siksipä asunnon esteettömyyskartoitus kannattaa tehdä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta omassa kodissa asuminen olisi mahdollista mahdollisimman pitkään. Viihtyisässä ja turvallisessa kodissa on helppo tehdä kodin arkisia askareita ja tavaratkin löytyvät helposti. Siellä mahtuu liikkumaan apuvälineen kanssa, eivätkä kynnykset hankaloita kulkemista.

Esteettömyyskartoitus

Esteettömyyskartoituksen avulla voidaan tarkastella kodin toimivuutta liikuntarajoitteiden ja apuvälineiden suhteen. Esimerkiksi pyörätuolin tai rollaattorin kanssa liikuttaessa on kodin sisustuksessa otettava huomioon, että oviaukot ovat riittävän leveät eivätkä matot luista alta. Kodin muutostöitä kannattaakin suunnitella ajoissa, sillä esteetön koti mahdollistaa kotona asumisen pidempään. Ensimmäisiä asioita, joilla turvallisuutta ja toiminnallisuutta voi lisätä, on esimerkiksi tukikaiteiden lisääminen kylpyhuoneeseen ja valaistuksen suunnittelu.

Muistiystävällinen koti

Kodin sisustuksessa voidaan ottaa huomioon myös muistia virkistäviä elementtejä. Tärkeille asioille mietitään näkyvä sijoittelu tai niitä voidaan merkitä nimillä, ohjeilla tai esimerkiksi väreillä. Kun merkinnät ja suunnittelu tehdään yhdessä muistisairaan kanssa, on tekeminen hauskaa, ja auttaa muistamaan merkintöjen merkityksen paremmin myös muistisairauden edetessä.

Lisätiedot palvelusta

Miten suunnittelu etenee?

Ota yhteyttä, ja sovitaan maksuton arviointikäynti, jossa pohditaan yhdessä millaisia muutostöitä oma tai läheisesi koti voisi tarvita. Lähdetäänkö tekemään pientä kodin piristystä, vai onko tarve suuremmille, kokonaisvaltaisille kodin muutostöille? Arviointikäynnin pohjalta tehdään työn kustannusarvio, ja tarjouksen hyväksynnän jälkeen aloitetaan varsinainen suunnittelutyö. Suunnittelu tapahtuu yhteistyössä asiakkaan kanssa, ja etenee joustavasti ja asiakaslähtöisesti.

Sisustussuunnittelija Tiina Ruotsi
Tiina Ruotsi on koulutukseltaan tila- ja kalustemuotoilija, sekä Invalidiliiton esteettömyyskartoittaja. Hän on toiminut sisustusalan yrittäjänä Kuopiossa jo yli 20 vuoden ajan ja suunnitellut koteja, yritys- ja liiketiloja sekä suunnitellut hoivakotien sisustuksia.
”Ikäihmisten hyvinvointi on lähellä sydäntäni. Oman äitini sairastuminen muistisairauteen on antanut omakohtaista kokemusta siitä, millä keinoilla voi lisätä turvallisuuden ja omatoimisuuden tunnetta elämäntilanteen tai toimintakyvyn muuttuessa, ja edesauttaa hyvän mielen ja merkityksellisyyden tunteen säilyttämistä arjessa. Yhdessä tekemisessä minusta tärkeintä on aito kohtaaminen ja kuulluksi tulemisen tunne”, kertoo Tiina Ruotsi.

Kauttamme saat seuraavat palvelut:

KODIN SISUSTUSSUUNNITTELU
-tekstiilit
-huonekalujen sijoittelu ja valinta
-kiinteät kalusteet, kuten keittiö- ja kylpyhuonekalusteet
-pintamateriaalien valinta

KODIN ESTEETTÖMYYS
-esteettömyyskartoitus
-turvallisuutta parantavat kodin muutostyöt

KODIN MUUTOSTYÖT JA REMONTIT
-yhteistyökumppaneiden kautta voimme tarjota kartoituksen ja suunnittelun lisäksi myös toteutukset kodin muutostöihin.

www.tiinaruotsi.fi

Tutustu palveluntarjoajaan

Palveluksessanne

Toimialueet

Palvelun luokittelu

Palveluntarjoajalta lisäksi

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Muistiystävällinen ja turvallinen koti”