PR Lounas

PR Lounas - logo
PR Lounas - yrityskuva
Nerkoonniementie 138 B, 73100 Lapinlahti
2775750-5

Kuka olen?

Olen Päivi Rahkola, suurtalouskokki ja perheenäiti Lapinlahdelta. Aloitin yritystoimintani vuonna 2016, jolloin pidin lounasruokalaa noin vuoden ajan Mellanon tiloissa. Kysyntä kotiin toimitettavasta lounaspalvelusta alkoi viriämään ja päätin keskittyä sen kehittämiseen. Nykyisin teen asiakkailleni maukasta lounasta kotikeittiössämme kotimaisista raaka-aineista. Lounaan mukaan lähtee monesti tuoretta leipää, toisinaan jälkiruokaleivonnaisena kotipulla tai marjapiirakka. Tilaukset viedään tuoreina asiakkaan kotiin saakka. Leivonnaisia voi tilata myös erikseen. Monen vuoden kokemuksella tiedän, että tavallinen kotiruoka on sitä parasta. Lohikeitto, kalakeitto, lihakeitto. Kastikkeet perunan kanssa. Kaalilaatikko, jauhelihakiusaus, lohilaatikko. Puhuttaessa kasvisruuista ja lihan vähentämisestä, ei sovi unohtaa suomalaista perinnettä. Perunavelli ja maitopuurot, ne maistuvat arkisina kevennyksinä. Vaihtelua tuovat värikkäämmät kasvissosekeitot ja kesäkeitto talvellakin. Hyödynnän ruuan valmistuksessa satokauden antimia ja suomalaiset juhlapyhät ja ruokaperinteet huomioin ilman muuta! Kysy palvelustani lisää, laita viestiä tai soita!

Tarjoamamme palvelut

Kotiruokapalvelu

Kotiruokapalvelu

Valmistan suomalaiseen makuun sopivaa kotiruokaa. Mahdollisuuksien mukaan otan huomioon yksilölliset toiveet. Palveluni pohjana on henkilökohtainen keskustelu asiakkaan tai läheisen kanssa.... Lue lisää

Alk. 9,70 €/annos + kulj. (alv0%)
11,01€ (alv13,5%)
Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 13,5%

Katso lisää