Keiteleen tilipalvelu Oy:lle ikäystävällinen yritys-kunniamaininta
31.03.2026 - Uutiset
Tarjoomon raati on myöntänyt Vuoden 2026 ikäystävällinen yritys -kunniamaininnan Keiteleen Tilipalvelu Oy:lle. Kunniamaininta on tunnustus, joka myönnetään Vuoden ikäystävällinen yritys -kilpailuun osallistuneelle yritykselle raadin harkinnan mukaan.
Vuoden ikäystävällinen yritys kilpailun raati halusi tällä kertaa nostaa esiin pienellä paikkakunnalla toimivan yrityksen, jonka monialaisen palveluvalikoiman merkitys ikäihmisten arjessa on monelle asiakkaalle korvaamaton.
- Kaikille ikäihmisille muutto asutuskeskuksiin ei ole vaihtoehto, toteaa raadin puheenjohtaja Mirja Kontio. Siksi on hyvin merkityksellistä, että edelleen löytyy yrityksiä, joilta palvelua voi saada kotiinsa myös maaseudulla ja harvaan asutuilla alueilla. Tällaisia yrityksiä tarvitaan lisää, Kontio lisää.

Keiteleen Tilipalvelun nimi viittaa yrityksen historiaan. Vuonna 1976 toimintansa aloittanut yritys perustettiin alun perin tilitoimistoksi. Taloushallinnon ja isännöinnin rinnalle kehittyi vähitellen laaja kirjo kotiin tuotavia palveluita.
- Monen asiakkaan kohdalla yhteistyö alkaa siivouksesta. Asiakas tai joku läheisistä ottaa yhteyttä, kun voimat eivät enää riitä entiseen tapaan, kertoo yrityksen ikäihmisille suunnatuista palveluista vastaava Teija Häkkinen.
- Vähitellen palvelukokonaisuuteen saattaa tulla mukaan myös kauppa- ja lääkärikäynnit, ruoanlaitto tai valmiin ruoan kuljetus, pyykkihuolto ja muu arjen tuki. Kiinteistönhoitajat huolehtivat myös nurmikonleikkuusta, istutuksista, rännien puhdistuksista, lumitöistä ja hiekoituksista – ja tarvittaessa kannetaan myös polttopuut sisälle, Häkkinen jatkaa.
Keiteleen Tilipalvelun hoito- ja hoivapalvelut täydentävät palvelukokonaisuuden.
- Lähihoitajat ja sairaanhoitajat tukevat kotona asumista asiakkaan ja omaisten toiveiden mukaisesti. Usein riittää, että asiakas kertoo tarpeensa, ja yritys kokoaa sopivan palvelukokonaisuuden järjestäen sen nopeallakin aikataululla. Tärkeintä meille on asiakaslähtöisyys. Haluamme tarjota sitä, mitä asiakas tarvitsee, kuvaa hallituksen puheenjohtaja Leena Jäntti.
Yrityksen alkuperäisiä palveluitakin voidaan tarjota myös ikäihmisille.
- Joitakin asiakkaita autamme myös veroilmoituksen tekemisessä tai kotitalousvähennyksen hakemisessa, Jäntti toteaa.
Vuoden ikäystävällinen yritys- raati näki kunniamaininnan yhdeksi perusteeksi erityisesti sen, että Keiteleen Tilipalvelun kaltaisten yritysten ansiosta myös pienellä paikkakunnalla ikäihmiset voivat saada lähes kaiken tarvitsemansa avun yhdeltä toimijalta. Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Keiteleen Tilipalvelu Oy onkin monelle keiteleläiselle tuttu ja luotettava kumppani – sellainen, jonka ansiosta kotona asuminen voi jatkua turvallisesti ja arvokkaasti pidempään. Tarjoomo-osuuskunta onnittelee Keiteleen Tilipalvelu Oy:tä kunniamaininnasta!
Tunnustus luovutettiin yritykselle perjantaina 27.3. yrityksen tiloissa. Tunnustuksen ottivat vastaan toimitusjohtaja Leena Jäntti ja ikäihmisten kotipalveluista vastaava Teija Häkkinen. Tunnustuksen luovutti Tarjoomon toimitusjohtaja Vesa Linnanmäki.
Tutustu Keiteleen Tilipalvelun palveluihin Tarjoomossa: https://tarjoomo.fi/palvelu/hoito-ja-hoivapalvelut-siivouspalvelut-kiinteistohuoltopalvelut/