Pirtee on vuoden 2026 ikäystävällinen yritys Pohjois-Savossa
19.03.2026 - Uutiset
Tarjoomon Vuoden ikäystävällinen yritys -raati on valinnut PirTee Oy:n Vuoden 2026 ikäystävälliseksi yritykseksi Pohjois-Savossa. Valinnan keskiössä oli yrityksen kaikkea toimintaa läpäisevä kuntouttava työote ja määrätietoinen työ ikäihmisten toimintakyvyn vahvistamiseksi.
Toimintakyvyn säilyttäminen on ikääntyvän asiakaskunnan keskeisiä haasteista ja merkittävä arjen sujumiseen vaikuttava tekijä. Siksi on tärkeää, että myös kotona käyvät palveluntarjoajat edistävät ikäihmisten omien voimavarojen käyttämistä, kertoo raadin puheenjohtaja Mirja Kontio.

Tunnustuksen ottivat vastaan Pirtee Oy:n toimitusjohtaja Riikka Koponen (vas.) ja yrityksen sosiaali- ja terveyspalveluiden johtaja Hanna Balci.
Vuoden ikäystävällinen yritys -tunnustus jaettiin nyt kolmatta kertaa. Voittajan valinta perustui Tarjoomon käyttämiin ikäystävällisen yrityksen kriteereihin: asiakaspalveluun, viestintään, saavutettavuuteen ja esteettömyyteen sekä palvelujen kohdentumiseen ikäihmisille. Tällä kertaa valinnassa painottui erityisesti ikääntyneiden asiakkaiden erityispiirteiden huomioiminen palveluissa.
Kuntouttava työote näkyy kaikissa palveluissa
PirTee Oy:ssä kuntouttava työote ei ole erillinen palvelu vaan kokonaisvaltainen tapa tehdä asiakastyötä.
– Kuntouttava työote ei edellytä korkeakoulututkintoa. Työtämme ohjaavat kuntoutukselliset viitekehykset, kertoo PirTee Oy:n sosiaali- ja terveyspalveluiden johtaja Hanna Balci, joka on koulutukseltaan toimintaterapeutti ja monialaisen kuntoutuksen asiantuntija.
PirTee Oy:n palveluissa ei tehdä asioita asiakkaan puolesta, mikäli hän voi ja haluaa osallistua edes pieneltä osin itse toimintaan.
– Siivous tehdään asiakkaan toiveita kuunnellen. Kun laitamme ruokaa tai keitämme kahvia, teemme sen yhdessä asiakkaan kanssa. Kun siivoamme taloa, siihenkin voi osallistua. Vaikka voimat heikkenevät, hyvin pitkään voi tehdä kuitenkin jotakin. Pienikin osallistuminen ylläpitää toimintakykyä.
Osallistuminen mielekkääseen ja merkitykselliseen tekemiseen tukee sekä fyysistä että psyykkistä toimintakykyä. Tarvittaessa toimintaterapian keinoin etsitään ratkaisuja arjen haasteisiin: jos ruoanlaitto ei enää onnistu entiseen tapaan, mietitään yhdessä, miten sitä voisi soveltaa. Jos asiakkaalla ei ole ystäviä, pohditaan keinoja sosiaalisten suhteiden vahvistamiseen.
– Emme käy vain siivoamassa, vaan haluamme, että käyntiin sisältyy myös lämmin kohtaaminen, yrittäjä Riikka Koponen sanoo.
Pirtee on kuopiolainen kahdeksan hengen yritys, jonka henkilöstö on monipuolinen. Tiimissä työskentelee lähihoitajia, hoiva-avustaja, sairaanhoitaja sekä kommunikaation ja viittomakielen ohjaaja. Kaikki työntekijät voivat tehdä myös siivouksia. Asiakkaalle pyritään valitsemaan juuri hänelle sopivin työntekijä. Yrityksen toiminnan kulmakiviä ovat empaattisuus ja asiakkaiden kunnioitus.

Kuvassa vas. Tarjoomon hallituksen puheenjohtaja Eija Rytkönen, Riikka Koponen, Hanna Balci sekä valintaraadin puheenjohtaja Mirja Kontio.
Tiivistä yhteistyötä läheisten kanssa
Ikäystävällisyys tarkoittaa PirTee Oy:ssä myös vastuullista yhteistyötä läheisten kanssa. Palvelusopimusta tehtäessä sovitaan yhteyshenkilöt tilanteisiin, joissa asiakkaan tilanteessa tapahtunut muutos edellyttäisi yhteydenottoa omaisiin.
– Jos työntekijällä herää huoli muistisairaan asiakkaan turvallisuudesta, teemme tarvittaessa huoli-ilmoituksen, kertoo toimitusjohtaja Koponen.
Pirteen tapa tehdä työtä asiakkaita kuunnellen näkyy myös asiakassuhteiden pituudessa. Moni kotiinsa palvelua saanut asiakas tilaa PirTee Oy:n virikepalvelua myös siirtyessään palvelutaloon.
Kokonaisvaltainen palvelu saman katon alta
PirTee Oy tarjoaa ikäihmisille laajan palvelukokonaisuuden: kotipalvelut, henkilökohtainen arjen tuki, kauppa-asiointi, siivous- ja kodin tukipalvelut, pihatyöt sekä toimintaterapia ja muut kuntoutuksen asiantuntijapalvelut löytyvät saman toimijan kautta.
Tarjoomon raadin näkemyksen mukaan kokonaisuus, jossa yhdistyvät lämmin kohtaaminen, ammatillinen osaaminen ja erityisesti toimintakykyä vahvistava työote tekevät PirTee Oy:stä erinomaisen esimerkin ikäystävällisestä yrityksestä.
Onnittelemme PirTee Oy:tä Vuoden 2026 ikäystävällinen yritys -tunnustuksesta! Voit tutustuta Pirtee Oy:n palveluihin Tarjoomossa oheisen linkin kautta: PirTee Oy – Tarjoomo
Tarjoomo-osuuskunta järjesti Vuoden ikäystävällinen yritys -kilpailun nyt kolmatta kertaa. Kilpailun palkintoraatiin kuuluivat puheenjohtaja FL, lehtori, (el.) palvelumuotoilun asiantuntijan Mirja Kontion lisäksi Hyvinvoinnin edistämisen johtaja (el.) Heli Norja sekä ikäjohtamisen asiantuntija, YTL, yrittäjä Marketta Rantama. Raadin sihteerinä toimi Tarjoomon toimitusjohtaja Vesa Linnanmäki.
Kunniamaininta Keiteleelle
Vuoden ikäystävällinen -yritys kilpailussa jaettiin tällä kertaa myös kunniamaininta. Kunniamaininta myönnettiin Keiteleen Tilipalvelu Oy:lle. Tunnustus luovutetaan yritykselle Keitele-talolla 27.3. Tilaisuudesta tehdään erillinen artikkeli tälle artikkelipalstalle.