Lakiasiat

Ikääntymisen myötä voi alkaa mietityttää, kuinka varautua asioiden sujuvaan hoitoon siinä vaiheessa, kun omat voimat ja kyvyt eivät enää riitä. Lakiasioissa on onneksi mahdollista saada asiantuntijoiden tarjoamaa palvelua, jonka avulla pystytään vahvistamaan asiakkaan oman tahdon toteutumista. Palveluntarjoajan tulee ilmoittaa selkeästi palvelun hinnoitteluperuste ja millaisella osaamispohjalla palvelua tarjotaan.

Tulosta listaus
 
Kotikäynnit
Kotitalousvähennys
Palvelusetelituottaja
Drop Down

Näytetään kaikki 2 tulosta

Lakiasiat

Ikääntyessä on hyvä varautua lakiasioiden hoitoon jo ennakkoon. Lakiasiat voi hoitaa jo siinä vaiheessa, kun toimintakykyä on vielä jäljellä tai viimeistään, kun omat voimat ja kyvyt eivät enää riitä asioiden hoitamiseen.

Lakiasioiden hoitamisella voidaan luoda mielenrauhaa niin ikäihmiselle itselleen, kuin omaisillekkin. Näin voidaan varmistaa, että hoitotahto sekä edunvalvonnalliset toiveet toteutuvat tilanteessa, jossa toimintakyky- ja kelpoisuus heikkenee tai se menetetään kokonaan esimerkiksi sairauden vuoksi.

Sisältöön voi kuulua mm. edunvalvontavaltuutukset, hoitotestamentti, perunkirjoituksen, testamentit, perinnönjakokirjat ja ositukset. Oikeaoppiset ajoissa laaditut asiakirjat tuovat vakautta ja turvaa ikäihmiselle.

Tarjoomosta löydät ikäystävälliset, yksilölliset, luotettavat, ammattitaitoiset ja tarpeenmukaiset palvelut lakiasioiden hoitamiseen!

Lakiasioiden hoitamiseen ammattitaitoiset palveluntarjoajat löydät paikkakunnalta: Kuopio.