PR Lounas tekee ruoan lähellä
15.06.2023 - Uutiset
Yrittäjyys voi yllättää. Niin kävi ainakin Päivi Rahkolalle, joka pyörittää Lapinlahdella PR Lounas kotiruokapalvelua.
Vuonna 2016 Päivi toimi yrittäjänä Mellanon tehtaan lounasravintolassa. Lounasravintolan ohella Päivi toimitti itse kokkaamaansa ruokaa muutamalle tutulle ikääntyneelle. Kun lounasravintolan pyörittäminen vaihtui työhön leirikeskuksen keittiöllä, lounaiden toimittaminen tutuille jatkui.
– Jaoin ruoat pitkään kokonaan itse, mutta nyt kierros on jo niin pitkä, että jakaminen tapahtuu pääosin ostopalveluna, Päivi kertoo.
– Teen ruoat mahdollisimman pitkälle itse osa-aikaisen työntekijän kanssa, ja ostan raaka-aineet lähikaupasta. Kiinnitän erityistä huomiota kotimaisuuteen ja hankin monet tuotteet aivan läheltä. Esimerkiksi mustikat ovat kummipoikani poimimia, ja eräs iisalmelainen kalastaja toimittaa minulle haukimassaa, josta saa edullisesti hyviä kalaruokia. Perunat ja porkkanat tulevat lähitilalta valmiiksi kuorittuina, mikä helpottaa ja nopeuttaa ruoanlaittoa.
Myös Päivin käyttämä naudanliha on lähituote, se tulee iisalmelaiselta Pesolan Pihvitilalta. Ihan kaikki raaka-aineet eivät sentään tule Pohjois-Savosta.
– Viinirypäleet on pakko ostaa ulkomaisina, Päivi naurahtaa.
Asiakkaiden toiveet huomioidaan ruokalistalla aina kun mahdollista. Päivin keittiössä valmistuu perinteisiä ruokia, kuten laatikoita ja kastikkeita perunan kera. Puurot ja vellit ovat monelle ikääntyneelle mieleen. Tärkeää on myös se, että ruoka on koostumukseltaan sellaista, joka on helppo syödä. Esimerkiksi tomaatit on parempi pilkkoa kuin tarjota kokonaisina.
– Kun asiakkaita on paljon, on jokaisen toiveiden huomioiminen välillä haastavaa. Se kuitenkin kuuluu kokin työhön, ja tähän asti olenkin pystynyt toteuttamaan yksilöllisiä ruokavalioita melko hyvin. Kunnioitan asiakkaideni korkeaa ikää, ja haluan palvella heitä mahdollisimman hyvin.
Päivi kokkaa asiakkailleen ympäri vuoden, ja kertoo huomioivansa juhlapyhät ruokalistalla. Etenkin jouluateria on ollut asiakkaiden keskuudessa pidetty.
Vaikka PR Lounaan tarina alkoikin melkein varkain ja yllättäen, on Päivi innostunut ja sitoutunut yrityksen jatkamiseen. Suunnitelmissa on rakennuttaa kotiin erillinen keittiö lounasasiakkaita varten. Se helpottaa työskentelyä monella tapaa ja auttaa pitämään työt erillään kotielämästä – vaikkei siihen kokonaan päästäkään kahden yrittäjän perheessä, eikä Päivin mukaan tarvitsekaan.
– Pidän siitä, että voin yrittäjänä itse määritellä työaikani. Lisäksi kotona työskennellessä voin olla tarvittaessa koululaisten apuna.
Tutustu Tarjoomon ateriapalveluita tuottaviin yrityksiin täältä.