Metsurit

Metsurin apua voidaan kaivata monenlaisiin pihan töihin, mutta usein metsurit hoitavat esimerkiksi pihapuiden kaatoja. Etenkin, jos vanhalla pihapuulla on suuri riski kaatua asuintalon päälle. Ammattitaidolla ja oikeilla välineillä puun kaadotkin tapahtuvat turvallisesti. Osa metsureista voi auttaa myös esimerkiksi halkojen tekemisessä.



Etkö löytänyt etsimääsi?
Tulosta listaus
Joroinen, 1    
Leppävirta, 1    
Varkaus, 1    
 
Kotikäynnit
Kotitalousvähennys
Palvelusetelituottaja
Drop Down

Näytetään ainoa tulos

Metsurit

Metsurin tehtävät vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Työt koostuvat hakkuista, metsänviljelystä, taimikonhoidoista ja metsänparannustöistä. Osa metsureista tekee myös metsäalan suunnittelutöitä.

Hakkuut sisältävät puun kaadon lisäksi karsinnan ja katkomisen puutavaraksi, käyttötarkoituksen mukaan. Metsurin apua voi kaivata esimerkiksi jos kotipihalla on vanhoja puita, jotka uhkaavat kaatua talon päälle. Ammattitaidolla ja oikeilla välineillä puiden kaadot sujuvat turvallisesti. Metsurit auttavat myös harventamisessa ja osa metsureista voi olla apuna halkojen teossa.

Tarjoomosta löydät ikäystävälliset, yksilölliset, luotettavat, ammattitaitoiset ja tarpeenmukaiset metsurin palvelut!

Metsurit löydät paikkakunnalta: Kuopio, Siilinjärvi ja Lapinlahti.