Omaishoitajien parikurssi

Live-säätiö
0,00 € / Kelan kustantama kurssi

Hinnoittelun lisätiedot ›

ma-pe 8-16
Sijainti kartalla

Omaishoitajien parikurssilta omaishoitaja saa tukea, tietoa ja konkreettisia ohjeita arjessa selviytymiseen, sekä voimavaroja ja valmiuksia osallistua monipuolisesti eri toimintoihin omassa elinympäristössään ja yhteiskunnassa.

Lisätiedot palvelusta

Kenelle?

Aikuisen omaishoitajan parikurssi on tarkoitettu yli 18-vuotiaalle omaishoitajalle, joka hoitaa päivittäin aikuista läheistään. Omaishoitajan hoidettava läheinen osallistuu kuntoutukseen yhdessä asiakkaan kanssa.

Kuntoutukseen osallistuvalla asiakkaalla on omaishoitajuudesta aiheutuvan kuormituksen vuoksi arjen toiminnoista suoriutuminen tai osallisuus alentunut tai vaarassa alentua. Hänellä on uupumisoireita tai uupumista, jotka uhkaavat omaishoitajana jatkamista.

Lisäksi kuntoutus kohdennetaan kaikille omaishoitajille, jotka hoitavat päivittäin läheistään (joilla on kunnan kanssa sopimus, mutta myös heille, jolla ei ole kunnan kanssa laadittua omaishoitosopimusta). Asiakas voi osallistua omaishoitajien kurssille toistuvasti, jos hänen elämäntilanteensa vaatii tukea omaishoitajuuden jatkuessa.

Edellytyksenä on, että kurssille osallistuva läheinen suoriutuu riittävän itsenäisesti ja ilman jatkuvaa avustamista kuntoutuksen aikana. Asiakkaan ja läheisen kuntoutus toteutetaan kuntoutuslaitoksessa avokuntoutuksena tai laitoskuntoutuksena.

Tavoitteet

Omaishoitajien kuntoutuksessa asiakas saa
tukea elämäntilanteeseensa
tietoa ja konkreettisia ohjeita arjessa selviytymiseen
voimavaroja ja valmiuksia osallistua monipuolisesti eri toimintoihin omassa elinympäristössään ja yhteiskunnassa.

Kurssin kokonaisuus toteutetaan keskimäärin 10 kuukauden aikana sisältäen seurantayhteydenoton. Kuntoutujan kuntoutuspäivä kestää vähintään 6 tuntia. Tähän sisältyvät siirtymiset tiloista toiseen, ohjelman mukaiset lounas- ja välipalatauot sekä muut kuntoutujille tarpeelliset lepotauot.

Kuntoutusohjelmaa on kuntoutuspäivästä keskimäärin 5 tuntia. Ohjelmassa korostuu ryhmämuotoinen toiminta. Palveluntuottajan yhteydenotossa asiakkaalta tiedustellaan mahdolliset terveydelliset seikat, joilla voi olla merkitystä kuntoutuksen toteutuksessa sekä kurssille osallistuvan läheisen terveydentilaan liittyvät kuntoutuksessa huomioitavat seikat.

Tiedustele lisää numerosta 040 136 1543 tai jätä viesti iisalmi@inlive.fi niin otamme yhteyttä. Kurssille voi hakeutua omasta asuinpaikasta riippumatta.

Katso seuraavat kurssit täältä.

 

Tutustu palveluntarjoajaan

Palveluksessanne

Toimialueet

Palvelun luokittelu

Palveluntarjoajalta lisäksi