Ystäväpalvelu

Ystäväpalvelun ensisijainen tehtävä on sosiaalisen kanssakäymisen tarjoaminen. Ystävällä on aikaa kysellä kuulumiset ja jutustella asiakkaan elämän ajankohtaisista aiheista.  Ystäväpalvelun palvelutarjoaja ei suorita hoidollisia ja/tai hoivallisia toimenpiteitä, mutta voi erikseen sovittaessa auttaa asiakasta esimerkiksi harrastusten ja/tai asioinnin parissa. Ystäväpalvelu perustuu keskinäiselle kunnioitukselle ja luottamukselle ja palveluntarjoaja on vaitiolovelvollinen. Jos palveluntarjoajalla kuitenkin herää huoli asiakkaan hyvinvoinnista tai arjessa selviämisestä, on hän velvollinen ilmoittamaan tilanteesta asiaankuuluvalle taholle. Palveluntarjoajalta ei vaadita mitään tiettyä koulutuspohjaa, mutta edellytetään soveltuvuutta palveluammattiin, erinomaiset vuorovaikutustaidot sekä yhteistyökykyisyyttä. 
Ystäväpalvelu
Esim. Kuopio tai 70100
Hakee palvelun nimestä, kuvauksesta ja yrityksen nimestä
1 aktiivinen suodatin
 
Kotiin tomitettava palvelu
Kotitalousvähennys
Palvelusetelituottaja
Drop Down

Showing all 41 results

Haullasi Ystäväpalvelu löytyi 41 tulosta

  • Avustaja-ja hoitajapalvelu Mehiläinen Oy | Henkilökohtainen apu

    Henkilökohtaista apua nopeasti ja luotettavasti

    Alk. 25,00 € / tunti
  • ApuSiili Oy | Kauppa- ja asiointiapu

    ApuSiili Oy – Kauppa- ja asiointiapu

    Kauppa- ja asiointiapu

    Kyynärätie 36, 70900 Toivala

    0409674974

    www.apusiili.fi

    Kauppa- ja asiointiapua luotettavasti.

    Alk. 23,00 € / Minimiveloitus 30min
  • Karmitsa Oy | Kotisiivousta

    Karmitsa Oy – Kotisiivousta

    Kotisiivousta

    Ollintie 3, 73900 Rautavaara

    +358505991877

    www.karmitsaoy.fi

    Tarjoamme laaja-alaisesti palveluita kotona asumisen tueksi, ammattitaidolla ja laadukkaasti. Karmitsan Kotiapu tuottaa siivoukseen ja kotiapuun liittyviä palveluita Rautavaaralla. Kauttamme myös apuvälineiden hankinta ja asennus.

    Alk. 50,20 € / tunti
  • Ilon Askel | Ystäväpalvelu

    Ilon Askel – Ystäväpalvelu

    Ystäväpalvelu

    Pajulahdentie 1 b 10, 70260 KUOPIO

    0504310303

    www.ilonaskel.fi

    Ystävää ja apua arjen askareisiin kokeneesta lähihoitajasta Kuopiossa. Sinun tilanteesi, avun tarpeesi ja toiveesi huomioiden. Kotitalousvähennyskelpoista.

    Alk. 40,00 € / 1h
  • Kuopion 4H-yhdistys Ry | Viriketoiminta

    Viriketoiminta tarjoaa tekemistä päiviin!

    28,00 € / tunti
  • S - K Talkkari & Kotiapupalvelu | Kotiapupalvelu

    Tarvitsetko sinä tai vanhempasi/omaisesi arjen apua askareissa. Palvelut räätälöidään yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden mukaan. Meidän perheeltä teidän perheelle - laatua sydämmellä. Tarjoamme asiakkaillemme asiointi- / saattajapalvelua...

    42,00 € / h
  • JSN Arkiapu | Arkiapu (hinta sis kaksi työntekijää)

    JSN Arkiapu – Arkiapu (hinta sis kaksi työntekijää)

    Arkiapu (hinta sis kaksi työntekijää)

    Sotkanniemi 111, 70870 Hiltulanlahti

    0408311698

    jsnarkiapu.fi

    Arkiapua arjen askareisiinne. Kysy lisää! Huom! Ilmoitettu tuntihinta sisältää kaksi työntekijää 👍

    Alk. 39,50 €/tunti (alv0%)
    49,57€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • Katrikka | Hyvinvointipalvelut

    Katrikka – Hyvinvointipalvelut

    Hyvinvointipalvelut

    Laaksotie 28, 72400 Pielavesi

    0503259380

    www.katrikka.fi

    Kalevalainen jäsenkorjaus, mobilisointi, hieronta. Hyvinvointipalveluita räätälöitynä.

    Alk. 37,65 € / 75
  • T-ekoteko | Henkilökohtainen kotiapu

    T-ekoteko – Henkilökohtainen kotiapu

    Henkilökohtainen kotiapu

    Kauppakatu 15, 78200 Varkaus

    +358 405386720

    t-ekoteko.fi

    Etsitkö itsellesi tai läheisellesi aina samaa henkilöä luotettavaan kotiapuun esim. siivoukseen, ruoanlaittoon, leivontaan, pyykkäykseen tai muuhun henkilökohtaiseen avustamiseen Varkaudessa/Joroisilla/Leppävirralla? Tarjoamamme palvelun avulla voi mahdollisimman pitkään...

    Alk. 32,00 €/tunti (alv0%)
    40,16€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • PirTee Oy | Kotipalvelut

    PirTee Oy – Kotipalvelut

    Kotipalvelut

    Neulalammentie 15 as 2, 70780 Kuopio

    0449781658

    pirtee.com/

    Alk. 42,00 €/tunti (alv0%)
    52,71€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • AINA-kotipalvelut | AINA apuna / Lastenhoito

    Palveluun kuuluu lapsen hoitaminen lapsiperheissä sisältäen sairaan lapsen hoidon.

    Alk. 35,00 € / tunti
  • Hemby Oy | Kotiapua samalta nimetyltä avustajalta

    Hemby Oy – Kotiapua samalta nimetyltä avustajalta

    Kotiapua samalta nimetyltä avustajalta

    Paikallisesti toimiva valtakunnallinen yritys

    010 299 8 299

    www.hemby.fi/

    Meiltä saat kotiisi käymään aina saman nimetyn henkilön, joka auttaa missä tahansa. Tehtävä kuin tehtävä, se hoituu! Kodin ylläpito Kahviseura Siivous Kaupassa käynti Tekniikkatuki Lakanoiden vaihto Omaishoitajan vapaa Tiskaus

    Alk. 42,00 €/tunti (alv0%)
    52,71€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • AINA-kotipalvelut | Kotihoito

    Kotona asumisen tukipalvelut. Tuettua kotona asumista (säännöllinen kotihoito) järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat tukea itsenäiseen asumiseen tai itsenäiseen asumiseen siirtymisessä. Tuetulla asumisella tarkoitetaan asumisen tukemista sosiaaliohjauksella...

    Alk. 39,00 €/h (alv0%)
    48,95€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • Seurana Oy | Seuraa ja apua vanhuksen arkeen

    Seurana Oy – Seuraa ja apua vanhuksen arkeen

    Seuraa ja apua vanhuksen arkeen

    Paikallisesti toimiva valtakunnallinen yritys

    +358 50 552 9449

    www.seurana.fi

    Luotettavaa ja säännöllistä seuraa vanhukselle kotiin tai hoivakotiin. Seuralainen on aina sama eläkeikäinen ystävä, jonka kanssa toiveiden mukaan kahvitellaan, ulkoillaan, asioidaan, leivotaan tai vaikka lueskellaan...

    39,95 € / tunti
  • Suomen Seniorihoiva Oy | Kiireetön kotihoito

    Suomen Seniorihoiva Oy – Kiireetön kotihoito

    Kiireetön kotihoito

    Paikallisesti toimiva valtakunnallinen yritys

    +358 (0)10 324 9000

    suomenseniorihoiva.fi/

    Kiireetön kotihoito on asiakkaan kokonaisvaltaista auttamista jota voidaan toteuttaa muutamista kerroista kuussa aina ympärivuorokautiseen palveluun.

    Alk. 39,00 €/tunti (alv0%)
    48,95€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • Iisisiili | Kotipalveluiden tukipalvelut

    Iisisiili – Kotipalveluiden tukipalvelut

    Kotipalveluiden tukipalvelut

    Kevättömänpolku 6, 71870 Harjamäki

    0443494419

    www.iisisiili.fi/

    Monipuoliset kotipalveluiden tukipalvelut, kuten ystäväpalvelu, vaatehuolto, asiointi jne.

    39,00 €/tunti (alv0%)
    48,95€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • Unna Kuopio ja Siilinjärvi | Kotityöpalvelut ja avustaminen

    Unna Kuopio ja Siilinjärvi – Kotityöpalvelut ja avustaminen

    Kotityöpalvelut ja avustaminen

    Savolantie 1, 71800 Siilinjärvi ja Kirkkokatu 61, 70100 Kuopio

    044 7556220 Kuopio, 044 7556225 Siilinjärvi

    www.kodinunna.fi

    Tuotamme kotityöpalveluita kotisiivouksesta ikkunanpesuun, ruuan valmistukseen ja vaatehuoltoon. Autamme myös asioinnissa ja ulkoilussa. Olemme myös rekisteröityjä sosiaalihuollon tukipalveluiden tuottajia. Meidän kanssamme on kaikki mahdollista!

    Alk. 42,00 € / Tunti
  • Sh HoivaKallio Oy | Avustajapalvelu

    Kotiapua ikäihmisille, omaishoitajille, lapsiperheille ja vammaisille.

    Alk. 35,00 € / tunti
  • Siilinjärven 4H-yhdistys | Henkilökohtainen avustaminen

    Siilinjärven 4H-yhdistys – Henkilökohtainen avustaminen

    Henkilökohtainen avustaminen

    Myllyharjuntie 13, 71870 Harjamäki

    040 824 5301

    siilinjarvi.4h.fi/

    Siilinjärven 4h tarjoaa monipuoliset henkilökohtaisen avun palvelut, soita ja kysy lisää.

    Alk. 32,10 €/tunti (alv0%)
    40,29€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • Kotisairaanhoitopalvelut Sa-Tu Väisänen Oy | Kotihoitopalvelu

    Kotihoitopalvelua monipuolisesti yksilöllisen tarpeen mukaan.

    Alk. 46,00 € / tunti
  • Tyyni Hoiva Suomi Oy | Arjen apu

    Tyyni Hoiva Suomi Oy – Arjen apu

    Arjen apu

    Koipilahdentie 210, 77700 Rautalampi

    040 702 3322

    www.tyynihoiva.fi

    Hoivaa ja apua ja arkeen voi hankkia kuka vain suoraan hoivapalveluja tarjoavalta yritykseltä. Voit itse määritellä minkälaista arjen apua tarvitset. Hoivapalveluun ja arjen apuun kuuluvat monenlaiset...

    Alk. 40,00 € / tunti
  • JR Pihahuolto Oy | Talonmiespalveluita ja arjen apua

    JR Pihahuolto Oy – Talonmiespalveluita ja arjen apua

    Talonmiespalveluita ja arjen apua

    Sammonkatu 3, 70500 Kuopio

    0503249672

    www.jrpihahuolto.fi

    Tarjoamme monipuolisesti palveluita kiinteistöjen ulkoalueiden kunnossapitoon ja autamme ikäihmisiä arjen muissakin askareissa suurella sydämellä.

    Alk. 50,20 € / kerta
  • VirkeX | Virkistys ja Kotijeesi

    VirkeX – Virkistys ja Kotijeesi

    Virkistys ja Kotijeesi

    Kiuruvedentie 1255a, 74595 Iisalmi

    0451143443

    www.virkex.fi

    Jos etsit läheisellesi luotettavaa ja huumorintajuista avustajaa tai seuralaista, olet löytänyt etsimäsi. Yhdessä saamme arjen sujuvammaksi ja ikäihmisen suunpielet kääntymään hymyyn! 

    38,00 € / tunti
  • IkäihmisenKaveri | Luotettavaa huolenpitoa ikäihmisille

    IkäihmisenKaveri – Luotettavaa huolenpitoa ikäihmisille

    Luotettavaa huolenpitoa ikäihmisille

    Honkamäentie 689, 74610 Honkaranta

    040-8651853

    www.ikaihmisenkaveri.fi

    Omaishoidon avuksi, henkilökohtaisena apuna, ulkoilu / keskustelu seuraksi, lahjaksi apua tarvitsevalle.

    Alk. 0,00 € / tunti
  • Jaanan kotihoivapalvelut | Kotihoivapalvelu

    Jaanan kotihoivapalvelut – Kotihoivapalvelu

    Kotihoivapalvelu

    Kielonsaarenkatu 10, 70800 Kuopio

    050 5861766

    Tuotan laadukasta kotipalvelua kaiken ikäisille ihmisille Kuopion alueella.  

    Alk. 37,00 € / Tunti
  • Maaningan 4H- yhdistys ry | Palvelua kotiin

    Kotiin ostopalveluita helposti ja vaivatta. Tukipalveluita, viriketoimintaa, siivousta, ulkoilua ja avustamista kodin muihin askareihin.  

    Alk. 28,00 €/tunti (alv0%)
    35,14€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • Arjen Avuxi Oy | Avustuspalvelut

    Arjen Avuxi Oy – Avustuspalvelut

    Avustuspalvelut

    Nivankatu 3, 74700 Kiuruvesi

    0442915554

    www.arjenavuxi.fi

    Autamme mielellämme erilaisissa arjen tilanteissa. Oli sitten avuntarve satunnaista tai säännöllisempää huolenpitoa. Myös suihkutukset.

    Alk. 36,25 €/€/h (alv0%)
    45,49€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • Hoiva-ja kotipalvelu Kierikallio | Hoiva-ja kotipalvelu

    Hoiva-ja kotipalvelu Kierikallio – Hoiva-ja kotipalvelu

    Hoiva-ja kotipalvelu

    Kotilokatu1a22, 70840 Kuopio

    +358 45 6618233

    Tarjoan hoiva-ja kotipalvelua sekä sosiaalista kanssakäymistä niin lapsiperheiden, vanhusten kuin kehitysvammaisten/vammautuneiden  asiakkaiden toiveiden ja toimintakyvyn mukaisesti. Saat luotettavaa ja turvallista apua mm.hygienian hoidossa, ruuanlaitossa, siivouksissa,...

    Alk. 42,00 €/tunti (alv0%)
    52,71€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • Famula Oy | Kotipalvelut ikääntyneille

    Famula Oy – Kotipalvelut ikääntyneille

    Kotipalvelut ikääntyneille

    Kirjokehrääjä 17B3, 70900 Toivala

    0447569399

    www.famula.fi

    Tarvitsetko sinä tai omaisesi apua arjen askareissa? Famula on hoivapalvelu, joka pitää sinusta ja läheisestäsi huolta. Käymme asiakkaan luona säännöllisesti, viettäen mukavan hetken keskustellen ja...

    Alk. 37,50 €/tunti (min. 2h) (alv0%)
    47,06€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • Unna Iisalmi / Käsikkäin Oy | Kotityöpalvelut ja avustaminen

    Tuotamme kotityöpalveluita kotisiivouksesta ikkunanpesuun, ruuan valmistukseen ja vaatehuoltoon. Autamme myös asioinnissa ja ulkoilussa. Olemme myös rekisteröityjä sosiaalihuollon tukipalveluiden tuottajia. Meidän kanssamme on kaikki mahdollista!

    Alk. 42,00 € / tunti
  • Gubbe Sydänystävä Oy | Ennaltaehkäisevä hoivapalvelu

    Gubbe Sydänystävä Oy – Ennaltaehkäisevä hoivapalvelu

    Ennaltaehkäisevä hoivapalvelu

    Paikallisesti toimiva valtakunnallinen yritys

    044 724 6007

    fi.gubbe.com/

    Gubbe on ennaltaehkäisevä ja kuntouttava hoivapalvelu, joka tukee ikäihmisen ja vammaisen henkilön omatoimisuutta ja aktiivisuutta. Autamme kodin askareista ja ohjatusta liikkumisesta saattamiseen sekä ateriointiin. Palvelu...

    Alk. 41,95 € / tunti
  • HoivaSavo Oy | Kotipalvelut

    HoivaSavo Oy – Kotipalvelut

    Kotipalvelut

    Nerkooniementie 141, 73100 Lapinlahti

    0451542202

    www.hoivasavo.fi/

    Tarjoamme kokonaisvaltaista kotihoitoa ja -palvelua asiakkaan tarpeiden ja halujen mukaan.

    Alk. 39,50 €/Tunti (alv0%)
    49,57€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • AurorasCare | Lähihoitaja, lähelläsi

    AurorasCare – Lähihoitaja, lähelläsi

    Lähihoitaja, lähelläsi

    Nilsiäntie 71, 73300 Nilsiä

    +358440689607

    www.aurorascare.fi

    Lähihoitaja palveluita, kotiovelle tuotuna. Olipa tarve pieni tai suuri, minulta uskaltaa kysyä.

    Alk. 45,00 €/h (alv0%)
    56,48€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • KotiSenior Oy | Kiireetön kotihoito

    Asiakkaanamme saat omahoitajatiimin, joka aktivoi ja osallistaa virikkeellisesti yhdessä tekemiseen mm. kotiaskareisiin ja ulkoiluun hoidollisen avustamisen lisäksi.

    Alk. 49,00 € / tunti
  • Kotipalvelu Verenpisara Oy | Kotihoito, kotisiivous, kotipalvelu ja erilaiset tukipalvelut

    Kotipalvelu Verenpisara Oy – Kotihoito, kotisiivous, kotipalvelu ja erilaiset tukipalvelut

    Kotihoito, kotisiivous, kotipalvelu ja erilaiset tukipalvelut

    Vattuvuorenkatu 1 A 3, 78200 Varkaus

    +358 505812031

    www.verenpisara.fi

    Kotipalvelu Verenpisara Oy tarjoaa ammattitaitoista ja lämminhenkistä palvelua asiakkaiden kotiin ikäihmisille, vammaisille, sairaille, sairaalasta kotiutujille, lapsille ja myös tavallisille työssäkäyville kiireisille perheille. Pyrimme tekemään asioimisen...

    Alk. 44,00 € / Tunti (alv.0%)
  • Alina Kotihoiva Maija Oy | Kotihoito

    Alina Kotihoiva Maija Oy – Kotihoito

    Kotihoito

    Portaanpääntie 24 A 4 73100 Lapinlahti, 73100 Lapinlahti

    044 755 6904

    www.alinahoivatiimi.fi

    Turvaa kotona asuminen ja varmista omannäköisesi elämä omassa kodissasi! Meiltä hoivapalvelut, kotisairaanhoidon palvelut ja kotityöpalvelut asiakkaiden tarpeiden mukaan!

    Alk. 44,00 €/tuntihinta (alv0%)
    55,22€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • SaMaKo Ky   | Siivous- ja avustamispalvelut

    SaMaKo Ky   – Siivous- ja avustamispalvelut

    Siivous- ja avustamispalvelut

    Alinankuja 5, 74160 Iisalmi

    044 0670100

    www.samako.fi

    Tarjoamme kotitalouksille ja yrityksille monipuoliset ja laadukkaat siivous-ja avustamispalvelut, joiden lisäksi asiakkaamme saavat meiltä tarvittaessa myös niihin liitettävät oheispalvelut.

    Alk. 35,00 €/Tunti/kerta (alv0%)
    43,93€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • Koti- ja Monipalvelu Ilona Oy | Hoiva-avustuspalvelu

    Hoiva-avustuspalvelua – ystävällistä ja läsnäolevaa apua asiointiin, seuranpitoon ja arjen pieniin tehtäviin.

    39,00 € / Tunti
  • Sannan HoivaOiva | Kotipalvelu

    Sannan HoivaOiva – Kotipalvelu

    Kotipalvelu

    Ohtaansalmentie 101, 71200 Tuusniemi

    040-516 9952

    Sannan HoivaOivan kotipalvelu tukee arjessa selviytymistä kotona. Saat apua päivittäisiin askareisiin luotettavasti ja joustavasti. Toimimme koko Koillis-Savon alueella ja kuulumme Pohjois-Savon hyvinvointialueen palvelusetelituottajiin. Laadukasta kotipalvelua ...

    Alk. 32,00 €/tunti (alv0%)
    40,16€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • VIVO Hoiva Oy | Virikekäynnit

    VIVO Hoiva Oy – Virikekäynnit

    Virikekäynnit

    Kilpivirrantie 7, 74120 Iisalmi

    044 9016288

    www.vivohoiva.fi

    Virikekäyntien ydin on yhdessä tekemisessä ja siinä tärkeintä on osallisuus, sosiaalisuus ja kiiretön kohtaaminen. Yhdessä on mukavampaa !

    46,00 €/tunti (alv0%)
    57,73€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • Poppoona Oy | Lämmin ja luotettava apu kotiin

    Poppoona Oy – Lämmin ja luotettava apu kotiin

    Lämmin ja luotettava apu kotiin

    Särkilahti, 70700 Kuopio

    +35845 12 79466

    www.poppoona.fi

    Lämmin ja luotettava apu Kuopion alueella.  ystäväpalvelu - asiointiapu - kodin tukipalvelut - hierontapalvelut ja vyöhykehoidot Palvelut Kuopion alueella.

    Alk. 38,00 €/tunti (alv0%)
    47,69€ (alv25,5%)
    Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 25,5%
  • Yhteistyökumppanin sisältö

    Tarjoomo
  • Ystäväpalvelu

    Ystäväpalvelu on toimintaa, jossa tarjotaan seuraa arjen eri tilanteisiin. Moni ikäihminen saattaa kokea yksinäisyyttä ja arki tuntuu yksipuoliselta. Ystäväpalvelu on hyvä vaihtoehto jos ikäihmisen lähipiiri on pieni, läheiset ja ystävät asuvat kaukana ja tuntee yksinäisyyttä arjessaan. Sosiaalinen aktiivisuus on tärkeä osa ikäihmisen elämää joka lisää myös turvallisuuden tunnetta.

    Ystäväpalvelun toiminta suunnitellaan ikäihmisen kanssa yhdessä, jotta tekeminen on mielekästä. Lähtökohtana on, että asiakkaan omat toiveet, kiinnostuksen kohteet ja mieltymykset kuullaan. Joskus pelkkä seurakin riittää, eikä toimintaa tarvitse välttämättä olla. Ystäväpalvelun toiminta voi kuitenkin sisältää esimerkiksi yhdessä ulkoilua, harrastuksiin osallistumista yhdessä, avuksi asiointikäynteihin, lehtien lukemista tai vaikka valokuvien katselua ja muistelua. Yhteiset aktiviteetit sisällä tai ulkona tukevat ikäihmisen muistia ja vähentää stressiä.

    Tarjoomosta löydät ikäystävälliset, yksilölliset, luotettavat, ammattitaitoiset ja tarpeenmukaiset ystäväpalvelut!

    Ystäväpalvelua tarjoavat palveluntarjoajat löydät paikkakunnalta: Kuopio ja Lapinlahti.