Ikääntyneiden hoiva- ja hoitotarpeet voivat liittyä esimerkiksi alentuneesta toimintakyvystä johtuvaan avuntarpeeseen jokapäiväisissä kodin askareissa, kuten siivouksessa tai ruoanlaitossa. Joskus tarve voi olla avun kaipaaminen sairauteen liittyviin hoitotoimenpiteisiin. Tarjoomon kautta löytyvät palveluntarjoajat ovat tarkastettu koulutusten ja lupien osalta. Palveluntarjoajilla on terveydenhoitoalan koulutus ja asianmukaiset toimiluvat.
Sotainvalidilla on oikeus sotilasvammalain nojalla tarkistuttaa yleinen terveydentilansa kerran kalenterivuodessa. Sotainvalidille voidaan varata erikoistutkimusaika silloin, kun tarvitaan selvitys jonkin uuden oireen tai epäillyn sairauden…
Hoiva ja hoito on asiakkaan yksilöllistä tukemista. Siihen sisältyy kotona pärjäämisessä tukeminen, päivittäisissä toiminnoissa auttaminen sekä hoitoturva. Ikäihmisten hoiva- ja hoitotarpeet voivat liittyä esimerkiksi alentuneeseen toimintakykyyn tai sairastumiseen. Avun tarvetta voi tarvita vaikkapa jokapäiväisissä kodin askareissa. Sairauteen liittyvään avuntarpeeseen voi sisältyä myös hoitotoimenpiteitä.
Hoivaa ja hoitoa voidaan tarjota asiakkaan kotiin tai kodinomaiseen ympäristöön. Läheisten, ammattilaisten ja vapaaehtoisten muodostama tuki ja verkosto auttavat iäkkään ihmisen toivetta asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.
Hoivaa ja hoitoa toteuttaessa kuunnellaan asiakasta ja palvelut suunnitellaan yhdessä asiakkaalle parhaalla mahdollisella tavalla. Palvelujen suunnittelussa on tärkeää myös kuulla asiakkaan omaisia ja läheisiä.
Tarjoomosta löydät ikäystävällistä, yksilöllistä, luotettavaa, ammattitaitoista ja tarpeenmukaista hoivaa ja hoitoa!
Hoiva- ja hoitopalveluita tarjoavat palveluntarjoajat löydät näiltä paikkakunnilta: Kuopio, Siilinjärvi ja Lapinlahti.
Käytämme evästeitä verkkosivustollamme, jotta voimme tarjota sinulle olennaisimman kokemuksen muistamalla mieltymyksesi ja toistuvat vierailut. Napsauttamalla Hyväksy hyväksyt kaikkien evästeiden käytön.
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.