
Siivouspalvelut
Siivouspalvelun avulla turvataan asiakkaalle mahdollisuus asua siistissä ja viihtyisässä kodissa silloinkin, kun asiakas on esimerkiksi alentuneen toimintakyvyn vuoksi kykenemätön itse huolehtimaan siivouksesta. Siivouspalvelulla tarkoitetaan ylläpito-, perus- tai raivaussiivousta, jonka sisältö on erikseen sovittu. Jokaisen siivoustason sisältö tulee määritellä etukäteen ja ilmoittaa selkeästi asiakkaalle. Palveluun sisältyy asiakkaan kodin siivoaminen asiakkaan ja palveluntuottajan välillä tehdyn kirjallisen sopimuksen mukaisesti, jossa määritellään tarkemmin siivouksen sisältö ja siivoukseen käytettävä aika. Palveluntarjoajalla on käytössään siivouksessa tarvittavat asianmukaiset välineet ja aineet. Puhdistusaineet valitaan käyttökohteisiin sopiviksi eivätkä ne aiheuta vaaraa (esimerkiksi liukastumisia) asiakkaalle ja/tai työntekijälle tai vahingoita siivottavia esineitä ja pintoja. Siivouksessa on mahdollisuus käyttää asiakkaan toivomuksesta tämän omia siivousvälineitä, ellei palveluntuottajan tekemän arvioinnin mukaan tästä aiheudu haittaa työn laadulle, asiakkaan ja/tai työntekijän terveydelle tai palveluntuottajan käyttämiä aineita suurempaa haittaa ympäristölle. Hinnoitteluperusteena on palvelun tuottamiseen käytetty aika.
Näytetään tulokset 41–48 / 83
-
Asiointiavut, ulkoiluapu ja harrastuksiin tukeminen, pikku-siivoukset, kodinhoito, henkilökohtainen hygienianhoito, pesuavut ja sauna-apu, pukeutumisapu, ruuanlaitto, ruokailuapu, saattajapalvelut esim terveydenhuollon palveluihin.
35,00 € / tuntiLisätiedotHaluatko kysyä lisää tai tilata palvelun? Soita meille tai jätä yhteydenottopyyntö.Jätä yhteydenottopyyntö
-
Saammeko pitää sinusta tai läheisestäsi huolta? Kiireettömät hoivapalvelumme sopivat kaikille, jotka kaipaavat turvaa, läsnäoloa ja apua arkeen. Meiltä saat hoitotyön ammattilaisten toteuttamana kotihoidon ja…
Alk. 47,12 € / käyntiLisätiedotHaluatko kysyä lisää tai tilata palvelun? Soita meille tai jätä yhteydenottopyyntö.Jätä yhteydenottopyyntö
-
YliPuhdas Oy tarjoaa Kuopion laadukkainta ikkunanpesupalvelua kiinteään pakettihintaan. Hinnoittelu perustuu ikkunoiden määrään sekä kokoon, joten saat aina tietää tarkan hinnan ennen urakan aloittamista. Pesussa…
Alk. 79,00 € / Pakettihinta, ei ylimääräisiä piilokulujaLisätiedotHaluatko kysyä lisää tai tilata palvelun? Soita meille tai jätä yhteydenottopyyntö.Jätä yhteydenottopyyntö
-
Hoito- ja hoivapalvelut, siivouspalvelut, kiinteistöhuoltopalvelut
Keiteleen Tilipalvelu Oy
Keiteleentie 3, 72600 Keitele
Lähihoitajat ja hoiva-avustajat tarjoavat kodinomaista hoito- ja hoivapalvelua asiakkaan kotona ja asiakkaan ehdoilla. Joustava työaika takaa asiakastyytyväisyyden. Ammattitaitoista siivouspalvelua kotitalouksille ja yrityksille Hoidamme kiinteistöjen…
Alk. 38,44 € / tuntiLisätiedotHaluatko kysyä lisää tai tilata palvelun? Soita meille tai jätä yhteydenottopyyntö.Jätä yhteydenottopyyntö
-
Helpota arkeasi Alinan avulla! Toteutamme kotityöpalvelut aina tarpeesi mukaan. Kotityöpalvelujen tarkoituksena on tukea ja auttaa sinua tai läheistäsi sellaisissa arjen tilanteissa, joiden tekeminen on…
Alk. 40,00 € / tunti (alv0)LisätiedotHaluatko kysyä lisää tai tilata palvelun? Soita meille tai jätä yhteydenottopyyntö.Jätä yhteydenottopyyntö
-
Kotisiivoukset, henkilökohtainen avustaminen, ulkoilu ja asiointiapu.
Alk. 37,00 €/tunti (alv0%)
45,88€ (alv24%)Alv 0%, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut, muilta asiakkailta alv 24%LisätiedotHaluatko kysyä lisää tai tilata palvelun? Soita meille tai jätä yhteydenottopyyntö.Jätä yhteydenottopyyntö
-
Tarjoamme kotihoito- ja kotisairaanhoitopalveluja asiakkaille, jotka tarvitsevat tukea ja apua kotona asumiseen, yksittäisistä tukipalveluista vaativimpiin palvelukokonaisuuksiin. Meiltä voi tilata myös henkilöstövuokrausta, sekä lähihoitajan, että…
Alk. 45,00 € / Arkisin välillä 8-16LisätiedotHaluatko kysyä lisää tai tilata palvelun? Soita meille tai jätä yhteydenottopyyntö.Jätä yhteydenottopyyntö
Siivouspalvelut
Kodin siisteys on tärkeää ja tukee ikäihmisten itsenäistä elämistä sekä ehkäisee mahdollisia tapaturmia. Siivoukselle voi kuitenkin tulla haasteita, kun oma-aloitteisuus tai toimintakyky heikentyy. Siivouspalveluiden suunnittelulle kannattaa varata aikaa ja selvittää tarkasti mitkä osa-alueet ovat haastavia asiakkaalle ja mitkä ovat aitoja tarpeita.
Siivouspalvelulla voidaan tarkoittaa ylläpito-, perus- tai raivaussiivousta. Sisältö sovitaan aina erikseen asiakkaan tarpeiden mukaan. Asiakkaan siivoustarpeisiin voi kuulua kotisiivous, kausittain ikkunanpesu ja muutto- tai raivaussiivoukset. Lisäksi asiakas voi tarvita apua pyykkihuollossa tai pesulapalveluita.
Siivouspalvelujen ammattilaiset käyttävät kaikissa palveluissa asianmukaisia välineitä ja aineita ja ne valitaan käyttökohteisiin sopiviksi. Hinnoitteluperusteena on palvelun tuottamiseen käytetty aika.
Tarjoomosta löydät ikäystävälliset, yksilölliset, luotettavat, ammattitaitoiset ja tarpeenmukaiset siivouspalvelut!
Siivouspalveluita tarjoavat palveluntarjoajat löydät paikkakunnilta: Kuopio, Siilinjärvi ja Lapinlahti.